Cederroth lahjoitti 20.000 euroa Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle perustuen koko viime vuoden Erittäin Hieno Suomalainen -tuotesarjan myyntiin

40-vuotista taivaltaan viime vuonna juhlinut Erittäin Hieno Suomalainen osallistui Uusi Lastensairaala 2017 -talkoisiin lahjoittamalla hankkeelle osan koko viime vuoden myynnistään. Lahjashekki luovutettiin Uusi lastensairaala 2017 -hankkeen puheenjohtaja Anne Bernerille keskiviikkona 18. helmikuuta 2015.

”Haluamme suomalaisena brändinä osallistua tähän tärkeään hankkeeseen. Olemme olleet vuodesta 1974 mukana suomalaisten perheiden arjessa ja tämän hankkeen kautta voimme olla mukana entistä konkreettisemmin”, kertoo Cederrothin markkinointipäällikkö Margit Forss.

Uusi Lastensairaala 2017 -keräyksen tämän hetkinen varainhankintatulos on 33,4 miljoonaa euroa, eli 30 miljoonan euron keräystavoite on jo saavutettu. Talkoot ja keräys kuitenkin jatkuvat: ”Meistä on upeaa, että lahjoittaminen jatkuu. Lahjoitusvarat vähentävät vieraan pääoman eli lainarahan käyttöä”, kertoo Anne Berner.